Tee draama Minun mereni -elokuvan sanakorteista

Tee draama Minun mereni -elokuvan sanakorteista -tehtävä, purjelauta meressä

Katsokaa Ari Heinilän elokuva Minun mereni (2024).

1. Mitä asioita jäi elokuvasta mieleesi?

Kirjoita Itämereen liittyviä sanoja lapuille: käsitteitä, Itämeren lajeja, maisemia, harrastuksia, ilmiöitä, tunteita, luonnonilmiöitä… Esimerkiksi saari, jää, surffaus, saukko, roska,…

2. Anna laput opettajan keräämään purkkiin.

3. Mene ryhmään opettajan ohjeen mukaan.

4. Nosta ryhmälle 3 – 5 sanalappua, joiden pohjalta suunnittelette pienen näytelmän. Sisällyttäkää kaikki sanat jollakin tavalla näytelmään.

Voitte ottaa omien sanojen asemesta tai lisäksi myös valmiita sanakortteja: elokuvaan liittyviä Alias-kortteja ja Tunnekortteja.

5. Harjoitelkaa näytelmä ja esittäkää muille. Muut arvaavat, mitä sanoja käytitte.