Kirjoita loitsu Itämerelle

Kirjoita loitsu Itämerelle -tehtävä, auringonpaiste meren pinnan alla

Katsokaa Ari Heinilän elokuva Minun mereni (2024). 

Elokuvan kertojien kieli on paikoitellen runollista. Esimerkiksi myrskystä kertovassa jaksossa Martti Suosalo esittää loitsumaisen runon Myrsky ja Tyrsky (2:44 – 4:06).

Loitsu on runo, joilla on kautta aikojen yritetty vaikuttaa tapahtumien kulkuun tai aikaansaada jotain tapahtuvaksi.

  1. Kirjoita oma loitsusi Itämerelle. Voit toivoa esimerkiksi tyyntä säätä, lämmintä uimavettä, kalaonnea itsellesi tai muille; saukon, hylkeen tai muun merieläimen kohtaamista tai vaikka onnea oman hylyn löytämiseen.
  2. Suunnittele loitsua. Kokoa ensin aiheeseen liittyviä sanoja: substantiiveja, verbejä, adjektiiveja ja tapaa kuvaavia adverbeja.
  3. Kirjoita loitsu sanojen pohjalta. Runossa ei välttämättä tarvitse olla loppusointuja.
    Voit käyttää käskymuotoa: Tule myrsky! Revi, raasta ja riuhdo!
  4. Lukekaa kirjoittamianne loitsuja ja antakaa palautetta: Mikä on paras säe? Mikä loitsussa on onnistunutta?

Kirjoita sanoja lapuille, jotka kerätään lopuksi neljään eri purkkiin: substantiivit, verbit, adjektiivit, adverbit. Saat purkista muiden keksimiä sanoja, joita käytät omassa loitsussasi.

Käytä Minun mereni -elokuvan Myrsky ja Tyrsky -runoa apunasi. Vaihda osa runon sanoista haluamiksesi. Esimerkiksi: Se ei huutele, vaan hiipien tulee, kuka muistaa, kun taivas vaalenee… Tule kesä, tule lämpö…