Ota ja tutki vesinäytteitä

Katsokaa Ari Heinilän elokuva Minun mereni (2024).
Elokuvan kertojat tutkivat vedenalaista maailmaa.
Näissä jaksoissa elokuvassa näkyy esimerkiksi leväkatkarapuja ja pikkukaloja, jotka syövät ruuakseen mikroskooppisen pientä planktonia.
- Tee retki rannalle ottaaksesi vesinäytteen planktonin tutkimiseksi.
- Ota planktonnäyte planktonhaavilla pintaveden tuntumasta. Planktonnäyte otetaan vetämällä planktonhaavia tasaisesti veden pinnalla edestakaisin.
- Laske näyte planktonhaavin hanasta pulloon luokkaan vietäväksi.
Tee luokassa mikroskooppinäytteitä ja tunnista planktoneliöitä lajinmääritysoppaiden avulla
- Ota pipetillä pisara vettä aluslasille.
- Sijoita vesipisaran läpi pala hiusta tarkennuksen helpottamiseksi.
- Tutki planktonnäytettä aluksi ilman peitinlasia, jotta isokokoisimmat planktoneliöt pysyvät hengissä.
- Pudota päälle peitinlasi. Näytettä ei värjätä.
- Tarkastele näytettä mikroskoopissa ensin pienimmillä suurennoksilla. Kun hius on tarkkana, kasvi- ja eläinplanktoneliöt näkyvät. Niiden kokoa voi verrata hiukseen.
- Luokittele eläinplanktoneliöt yksisoluisiin eläimiin, rataseläimiin, hankajalkaisiin ja vesikirppuihin sekä muihin.
- Piirrä tai kuvaa näkymiä mikroskoopissa.
